Mitä on kirkon jäsenyys?

Kirkko on Kristuksen seuraajilleen perustama yhteisö. Me jäsenet muodostamme kirkon.

Me tarvitsemme toinen toistamme. Olemme riippuvaisia paitsi toinen toisistamme, myös Jumalasta. Kirkko on siis yhteisö, jonka tarkoitus on toimia jokaisen jäsenensä hyväksi – heidän pelastuksekseen. Kuten muissakin yhteisöissä, tämä tarkoittaa myös yhteisiä periaatteita, joiden perusteella toimitaan.

Kirkko on yhteisö, jolla on kaksi toisistaan erottamatonta ulottuvuutta: yhteisöllinen, inhimillinen sekä jumalallinen, pyhä ja selittämätön. Kun meistä tulee kirkon jäseniä, tulemme osaksi näitä molempia.

Kirkon jäsenyys tarkoittaa osallisuutta omaan paikalliseen yhteisöön. Sen jäseniksi me tulemme, kun meistä tulee Kirkon jäseniä. Kirkon jäsenyys tarkoittaa kasvamista yhteisön osana. Jäsenyys seurakuntayhteisössä on kuitenkin enemmän kuin osallisuus esimerkiksi harrastus- tai työyhteisössä. Seurakuntaan kuuluminen tuo mukanaan jumalallisen ulottuvuuden.

Lapsia kirkossa, kuva Kaisa Nykänen.
Piirros: Kyllikki Suvanto, ONL
Lapset soittamassa kirkonkelloja, kuva Erkki Petsalo.
Vauva kummin sylissä,
kuva kaisa Nykänen.

Seurakunnan ja kirkon jäseniksi tullaan kasteen ja mirhavoitelun salaisuuksien kautta.

Vaikka emme olisi aktiivisia seurakuntayhteisössämme, kastettuina ja mirhallavoideltuina olemme osallisia kirkkoyhteisöstä. Tämä tekee kirkon jäsenyydestä erityislaatuisen. Se ei asetu – tai sen ei ole tarkoitus asettua – ristiriitaan muun elämän kanssa, vaan sen tarkoitus olisi läpäistä ja valaista kaikkea muuta, vaikuttaa meidän toimintaamme jokaisessa hetkessä.

Kasteen ja mirhavoitelun perusteella olemme koko maailman ulottuvan kirkkoyhteisön jäseniä. Jäseniä yhteisössä, jonka jäsenyyttä ei mitata kirkossakäyntien, rukousten tai muiden aktiviteettien keinoin, vaan sen perusteella, että olemme osallisia Jumalan armosta ja rakkaudesta; tulevasta Taivasten valtakunnasta jo nyt. Jokaisella on näin paikkansa ja tilansa Kirkossa kaikkine heikkouksineen ja synteineenkin.

Kirkko kutsuu meitä jäsenyyteensä oman itsemme vuoksi, ei tilastojen tai tuottavuuden vuoksi tai jonkun kulttuurisen elementin täyttämiseksi. Kirkon jäsenyyden, Jumalan pelastavan rakkauden lahjan haluamme välittää myös läheisillemme oman elämämme esimerkillä ja toinen toisiamme ihmisyydessä kasvattaen.

(Teemu Toivonen)

Seurakunnat

Napsauta omaa seurakuntaasi niin löydät linkin seurakunnan sivuille.

Karttaan on päivitetty 1.1.2022 voimaan astuneet muutokset.

Ristisaatto lähdössä matkaan, kuva Erkki Petsalo.
Tässä videossa isä Teemu Toivonen kertoo, mitä tarkoittaa olla kirkon ja seurakunnan jäsen. Videon on kuvannut Jaakko Toivonen ja sen kesto on n. 7 min.