Näkymä Sonkajanrannan kirkkotuvan ikkunasta,
kuva Kaarina Lyhykäinen

Hengellisen kasvun matkalla on paljon opittavaa. Tässä osiossa tuodaan esille hengellisen matkanteon eri puolia ja osiota täydennetään pikkuhiljaa.

Jokaisella kirkon jäsenellä on oma polkunsa kirkon jäsenyyteen ja siihen kiinnittymiseen. Osa on kastettu kirkon jäseniksi jo vauvana vanhempien tahdosta, osa on löytänyt kirkon vasta myöhemmällä iällä ja liittynyt siihen omien pohdintojen ja päätösten tuloksena.

Olipa kirkkoon liittymiseen johtanut tie mikä tahansa, ihminen on tervetullut kirkkoon ja seurakuntayhteisöön. Omaan kirkkoon kiinnittymisen teeman alla voit lukea tarinan yhdestä kirkkoon johtaneesta polusta, tutustua kirkon jumalanpalveluselämään ja saada tietoa kirkkoon liittymisestä.

Lähimmäisen palveleminen on yksi hengellisen kasvun kauneimmista hedelmistä. Tämän teeman alta löydät tietoa diakoniasta ja vinkkejä siitä, millä eri tavoilla sitä voi toteuttaa seurakunnassa.